Miksi sijoittaa kryptovaluuttaan? Onko kryptovaluuttaan sijoittaminen turvallista? Miten ostaa kryptovaluuttaa? Löydä vastauksen näihin kysymyksiin tästä artikkelista.

Lohkoketjuteknologian kehitys ja kryptovaluuttojen tarjoamat mahdollisuudet eivät ole jääneet huomaamatta maailmalla. Kryptovaluutat eivät enää ole pelkästään nörttien leikkikenttä vaan ison luokan toimiala, joka kehittyy huimalla vauhdilla.
Maailman valtiot ja isot yhtiöt ovat ymmärtäneet kryptovaluuttojen tarjoamat mahdollisuudet ja kryptojen adoptointi näkyy valtamedioiden otsikoissa. Kryptovaluuttaan sijoittaminen kiinnostaa sekä vaikutusvaltaisia sijoittajia että tavallista kansaa.
Kryptovaluutat yleistyvät ennennäkemättömällä vauhdilla
Maailma muuttuu ja teknologia kehittyy ennennäkemättömällä vauhdilla. Digitalisuus on jo tavalla tai toisella meidän kaikkien arkipäivää ja lohkoketjuteknologia (johon kryptovaluutatkin perustuvat) vaikutta olevan seuraava suuri kehitysaskel, jota ei kannata jättää huomioimatta.
Internet ja konetietokoneet olivat hassu ajatus monen mielestä 90-luvun alussa. Harva oli uskonut näiden tarpeellisuuteen tai menestykseen, mutta kuten tiedämme kyseinen teknologia mullisti täysin meidän maailman ainoastaan kahdessakymenessä vuodessa. Vastaavalla tavalla kryptovaluutat ja lohkoketjuteknologia ovat niin uutta, että suurin osa ihmiskunnasta ei tunne eikä ymmärrä sitä.
Suuri pankki ja investointi-instituutti Wells Fargo on raportissaan arvioinut, että kryptovaluutat ovat tällä hetkellä samassa vaiheessa kuin internet 90-luvulla, juuri ennen sen massa-adoptiota.

Kuva: Wells Fargo Special Report
Uudet asiat ovat pelottaneet ihmisiä aina ja kryptovaluuttoja nähdään valitettavasti edelleenkin huijareiden rahanpesuvälineenä, vaikka todellisuudessa rikostoiminnassa kryptovaluuttoja käytetään todella harvoin ja niiden käyttö rikostoiminnasa on itse asiassa todella hankalaa lohkoketjujen läpinäkyvyyden takia. Suomessa on edelleen yleistä julkaista kryptovaluuttakriittisia uutisia ja artikkeleita, vaikka muualla maailmassa aktiivisesti tutkitaan tätä uutta teknologiaa ja otetaan ensimmäisiä askeleita kohti uutta maailmaa.
Kryptovaluutoista ovat kiinnostuneet niin tavalliset ihmiset kuin yritykset, keskuspankit, suuret sijoitusinstituutiot ja jopa kokonaiset valtiot. El Salvador on ensimmäinen maa, joka muutti kryptovaluutan (Bitcoin) sen viralliseksi valuutaksi. Maailma omaksuu ja ottaa kryptovaluuttoja käyttöön yhä nopeammassa tahdissa. Suomessa puolestaan julkaistaan edelleen negatiivissävytteisiä uutisia kryptovaluutoista ja Bitcoininsta, ymmärtämättä näiden takana olevaa teknologiaa taikka sen merkitystä tulevaisuuden maailmalle. Tätä on ikävä seurata, sillä negatiivisten uutisten seurauksena suomalaiset eivät kiinnostu lohkoketjuteknologiasta ja sen tuomista mahdollisuuksista.
Miksi sijoittaa kryptovaluuttaan?
Kryptovaluuttaan sijoitetaan monesta eri syystä, mutta yleisin syy on tietysti voittojen tavoittelu. Mutta miksi juuri kryptovaluutta eikä esimerkiksi perinteiset osakkeet ja rahastot? Jos kryptovaluuttaan sijoittaminen kiehtoo, mutta olet epävarma miksi juuri kryptovaluutta olisi yksi sijoitusvaihtoehto, tässä on muutama hyvä syy sijoittaa kryptovaluuttoihin.
Sijoita kryptovaluuttaan, koska se mahdollistaa sijoittamista pienillä summilla
Kryptovaluuttaan sijoittaessa, sinun ei tarvitse ostaa yhtä kokonaista kryptovaluuttayksikköä, vaan voit ostaa esimerkiksi yhden sadasosan Bitcoinia, yhden kymmenesosan Ethereumia tai minkä tahansa määrän haluamasta valuutasta. Todella moni olisi kiinnostunut sijoittamaan menestyviin yhtiöihin, kuten Teslaan tai Amazoniin, mutta se vaatii vähintään yhden osakkeen verran varoja, jotta näihin pääsee mukaan.
Tavallisella opiskelijalla tai palkansaajalla ei siis välttämättä ole mahdollisuutta sijoittaa mihin tahansa osakkeisiin, vaan hinnat rajaa mahdollisuuksia osakemarkkinoilla. Toki rahastojen kautta sijoittaminen ja säästäminen on mahdollista, mutta kyse ei ole täysin samasta asiasta. Kryptomaailmassa voit sijoittaa mihin tahansa sinua kiinnostavaan kryptovaluuttaan vaikka 20 euroa kerrallaan.
Sijoita ollaksesi osa tulevaisuuden teknologiaa ja infrastruktuuria
Vaikka kryptovaluutalla on edelleen kiistanalainen maine, maailmalla on laajasti tunnistettu lohkoketjuen valtava potentiaali sekä kryptovaluuttojen tuomat mahdollisuudet. Yritykset, isot yhtiöt, jopa kokonaiset valtiot joko ottavat kryptovaluuttoja käyttöön parhaillaan tai selvittävät kryptovaluuttojen lähitulevaisuuden roolia. Jos et halua jäädä kelkasta, kannattaa tutustua tähän uudeen teknologiaan ja kryptovaluuttojen tuomiin mahdollisuuksiin sekä käyttö- että sijoituskohteena.
Sijoita kryptovaluuttaat ansaitaksesi passiivisia tuloja
Investointi ei ole enää ainut tapa sijoittaa kryptovaluuttaan. Voit ansaita passiivisia tuloja steikkaamalla kryptovaluuttojasi. Steikkaamisessa sijoittaja ns. lainaa kryptovaluuttoja säilyttämällä tiettyä panosta digitaalisessa- tai offline-lompakossa. Steikatut varat osallistuvat lohkoketjun ylläpitoon. Steikkaamisen aikana et voi myydä panoksena olevat kryptovaluutat, mutta saat siitä jatkuvaa passiivista tuloa.
Toinen passiivisen tulon muoto on varsinainen lainapalvelu. Lainaamalla sijoittajat voivat ansaita korkoa lainatulle kryptovaluuttaomaisuudelleen.
Onko kryptovaluuttaan sijoittaminen turvallista
Kryptovaluuttoihin liittyy omat riskinsä ja kryptovaluuttoja pidetään korkean riskin sijoituskohteena, mutta täytyy muistaa, että myös muihin sijoitusvälineisiin liittyy riskeja. Ja vaikka kryptovaluuttasijoittaminen on vasta lasten kengissä, on vahvoja merkkejä siitä, että ne ovat todellakin tulleet jäädäkseen.
Huomioon otettava tosiasia kuitenkin on, että kryptovaluutat ovat todella volatiileja, eli näiden hinnat voivat muuttua todella paljon suhteellisen lyhyessä ajassa. Tämä asia ei kuitenkaan tee kryptovaluutoista automaattisesti huonon sijoituskohteen. Volatiliteetti on nimenomaan yksi ominaisuus, mikä tekee kryptovaluutoista mielenkiintoisen sijoituskohteen. Monet ammattisijoittajat ovat tulleet kryptomarkkinoille juuri tämän epävakauden vuoksi. Volatiliteetti ei siis ole vältettävä asia vaan ominaisuus, jota tulee valjastaa omaan sijoitusstragegiaan.
Toinen huomioon otettava asia on kryptoportfolion seuranta. Koska kryptovaluuttojen kauppaa käydään ympäri vuorokauden, hintoja on mahdotonta seurata jatkuvasti. Sijoituksen arvo saattaa nousta muutamassa tunnissa hyvin korkeaksi luoden mahdollisuuden myydä valuutta hyvään hintaan ja saada hyvät voitot. Siksi aktiivisen sijoittajan kannattaakin hyödyntää erilaisia kurssihälytystyökaluja. Vastaavasti, jos on tavoitteena myydä joku kryptovaluutta pois sen arvon laskiessa alle tietyn rajan, voi käyttää stop loss -toimintoa sijoitusten turvaamiseksi.
Kolmas asia on yksittäisten kryptovaluuttojen perusteellinen tutkiminen ennen sijoittamista. Mitään kryptovaluuttaa ei saisi ostaa mutu -tuntumalla tai kaverin kehoituksesta. Vaikka hän olisikin perehtynyt kryptovaluuttoihin. Muista, että amatöörikin voi vaikuttaa ammattilaiselta, kun heittää muutaman slangitermin sinne tänne. Tutustu siis hyvin kryptovaluuttaan sekä sen kasvupotentiaaliin. Artikkelista Paras kryptovaluutta löydät käytännön ohjeita siihen, miten kryptovaluuttojen taustoja ja kasvupotentiaalia tutkitaan. Muista myös, että halpa kryptovaluutta ei välttämättä ole parempi sijoitus kuin kallis kryptovaluutta.
Neljäs asia on riskien minimointi hajauttamalla. Kryptovaluuttoihin liittyvän riskin minimoimiseksi sijoituksia kannattaa hajauttaa eri kryptovaluuttoihin, lohkoketjuihin ja kryptovaluutan käyttöominaisuuksiin. Eli älä sijoita ainoastaan kahteen kryptovaluuttaan vaan ehdottomasti useampaan. Älä sijoita ainoastaan samalla lohkoketjulla toimiviin kolikoihin tai rahakkeisiin. Älä myöskään sijoita ainoastaan yhden alan kryptoihin, esimerkiksi Metaverseen, vaan hajauta myös muihin aloihin ja teknologioihin. Mieti mikä rooli PoW:lla ja PoS:lla tai muilla konsensusalgorirmeilla on lohkoketjun toiminnassa ja haluatko hajauttaa myös näiden välillä. Jos sijoitusbudjettisi on iso, omaa portfoliota voi hajauttaa kryptojen lisäksi myös osakkeisiin, rahastoihin ja kiinteistöihin. Näin minimoit riskejä entisestään.
Miten voin ostaa kryptovaluuttaa
Kryptovaluutan ostaminen on nykypäivänä todella helppoa ja se onnistuu kryptovaluuttapörssissä. Tarjolla on useita isoja, turvallisia ja helppokäyttöisiä kryptovaluuttapörssejä, joista voit valita. Sinun ei välttämättä tarvitse tuntea lohkoketjuteknologiaa, kryptovaluuttapörssit toimivat kuten mitkä tahansa muut verkkopankit, sinun tulee ainoastaan rekisteröityä pörssin asiakkaaksi.
Kryptovaluuttoja voi ostaa myös suoraan omaan kryptovaluuttalompakkoon vaihtoalustan kautta (esim. Pancakeswap), mutta se on kalliimpaa ja vaatii enemmän teknistä ymmärrystä kryptovaluutoista. Näitä vaihtoalustoja käytetään yleensä sellaisten kryptojen ostamiseen, jotka eivät vielä ole listattuna kryptovaluuttapörsseissä.
Tästä pääset tutustumaan aloitelijaystävällisiin kryptovaluuttapörsseihin.
Loppusanat
Kryptovaluuttaan sijoittaminen on kiehtovaa ja riskejä minimoimalla se voi olla kannattavaa. Älä aloita sijoittamista pienistä tuntemattomista kryptovaluutoista, koska näihin liittyy aina roimasti enemmän riskejä. Aloittelijana on turvallisempaa sijoittaa isoihin, suuren luottamuksen saaneisiin kryptovaluuttohin.
Usein kysytyt kysymykset
Onko kryptovaluutta huijausta?
Kryptovaluutta ei ole huijausta. Vaikka kryptovaluuttamarkkinoilla, kuten myös perinteiselläkin rahoitusalalla, liikkuu paljon huijareita, itse kryptovaluutta ei ole huijausta. Kryptovaluutta on lohkoketjuteknologiaan perustuva digitaalinen valuutta. Monet valtiot ovat harkitsemassa omien digitaalisten valuuttojen käyttöönottoa.
Onko kryptovaluutta ponzi?
Yksittäiset kryptovaluuttaprojektit saattavat olla ponzi huijauksia, mutta itse kryptovaluutta-ala ei ole ponzi huijausta, eikä ole suurin osa kryptovaluutoistakaan.
Onko kryptovaluutta kupla?
Kryptovaluutta ei ole kupla. Kuplan määritelmä menee näin: Hintakupla tarkoittaa tilannetta, jossa kaupankäynnin kohteen hinta ei ole markkinoiden määräämässä tasapainohinnassa. Mikä on esimerkiksi Bitcoinin tasapainohinta? Kukaan ei tiedä vastausta tähän, koska teknologia on hyvin uusi. Bitcoinin hinta kehittyy rinnakkain sen jatkuvasti kasvavan kysynnän kanssa ja maailma on alkanut hyväksymään Bitcoinia myös laillisena maksuvälineenä.
Onko kryptovaluutta tulevaisuus?
Kryptovaluutta tulee varmasti olemaan osaa tulevaisuuttamme. Missä määrin ja miten nopeasti, emme voi vielä tietää, mutta sekä lohkoketjuteknologian että esim. Bitcoinin käyttö on yleistynyt viimeisten viiden vuoden aikana. Monessa maassa Bitcoin on jo ainut luotettava maksuväline, vaikka se ei olisikaan vielä maan laillinen maksuväline.
Rahajärjestelmä on murroksessa ja monet valtiot suunnittelevat oman digitaalisen rahan (CBDC) käyttöönottoa. Suurin ero kryptovaluuttaan on kuitenkin se, että valtiot pystyvät kontrolloimaan CDBC:iden käyttöä, mikä lisää autoritäärisen kontrollin riskiä. Perinteisissä hajautetun teknologian kryptovaluutoissa tätä riskiä ei ole.
Onko liian myöhäistä sijoittaa kryptovaluuttaan?
Ei ole. Kryptovaluuttaan sijoittaminen ei ole liian myöhäistä. Ei edes Bitcoiniin, vaikka sen arvo voi tuntua aloittelijasta liian korkealta. Kryptovaluuttamarkkinoiden on arvioitu olevan tällä hetkellä samassa vaiheessa kuin internet ennen sen massa-adoptiota. Varaa kasvulle on siis edelleen valtavasti.
Huom! Kryptokoulu ei tarjoa sijoitusvinkkejä, vaan koulutustarkoituksessa annettavaa tietoa. Kryptovaluutat ovat korkean riskin sijoituskohde, tutustuthan huolella riskeihin ennen sijoittamista kryptovaluuttoihin.